Näytetään tekstit, joissa on tunniste HSKH. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste HSKH. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kerta se on ensimmäinenkin

Tänään sitten päästiinkin jo korkkaamaan viralliset kisat! Aamulla heräsin 06:30 ja kisoihin lähdettiin kasin aikoihin. Kisapaikalla alkoi jännittämään ja meinasi usko loppua kesken kun Dana haukkui ja oli hieman levoton. Lopulta sain Danan kontrolliin lihapullien ja ihanan ystäväni/kouluttajani Gabin ansiosta. Kun Danan haukkuminen loppui niin pystyin itsekkin keskittymään paremmin.

Rataa ennen vähän treenailtiin radan ns. Ongelmakohtia ja ne sujui kohtalaisen hyvin. Yksi meille ehdottomasti vaikeimmista on liikkeestä maahan. Niin koomiselta kuin se kuulostaakin, kyllä koirani osaa maahan käskyn en vain tiedä mihin se taito katoaa rallyssä ilman avustusta :D. Toinen on koira maahan ja kierrä koiran ympäri siinä noustaan välillä ylös ettei mamma vaan astu hännän päälle. Ja kyllä parhaimmillaan olen treeneissä uusinut kyseisen kyltin jopa 12 kertaa!!! Danalla on myös taipumusta haukkua ja komentaa minua askelkylteillä.



Kisoihin lisähaastetta toi ehkä hieman yllättävästi tuttu ja turvallinen koti halli. Meille se (tai siis Danalle) tarkoittaa vauhdikasta menoa ja mammaa ei tarvitse kuunnella. Eli siis agilityä on tullut hallilla harrastettua useampaan otteeeseen silloin "ennen vanhaan".

Radalla askeleet eteen oli ensimmäisenä ja Danalla onneksi pysyi pää kasassa ja maahanmenot ja koiran kierrotkin onnistuivat hyvin :)!

Saatiin kaksi talutinvirhettä ja otettiin yksi uusiminen lisäksi menin sitten tyhmänä lähdössä lähtöluvan saatuani korjaamaan Danan asentoa josta tuli TVÄ. Toinen TVÄ tuli kun korjasin Danan asentoa vaikka se olisi ollut puhdas 0virhepistettä. Että ottaa pannuun oltaisiin voitu saada niin paljon paremmat pisteet. Pisteitä saatiin siis 71/100. No mutta tämä nyt oli tälläinen rimaa hipoen läpi suoritus, annatekoon anteeksi ohjaajalle tällä kertaa. Kokonaisvaikutelmasta tuomari Heikki Palosaari miinusti 4 pistettä haukkumisen takia. Tätäkin siis aletaan treenaamaan, alkaa kyllä jo tympimään tuo haukkuminen.


Jokaisessa "kisassa" olemme siis saaneet kaksi talutinvirhettä :D Ehkä asialle pitäisi tehdä jotain.

Lopuksi haluan vielä erikseen kiittää Gabiä meidän uudesta ulkoasusta ja ennen kaikkea kannustamisesta ja koutsaamisesta!! :)

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Junnujen agilitykoulutuspäivä

Moikka !

Jätettiin tiistain treenit väliin (11.2) ja (16.2) päästiinkin treenaamaan sitten senkin edestä :)!

Osallistuttiin siis Danan kanssa HSKH:n junnujen agilitykoulutuspäivään ( 9-15 ).  Ilmoittaiduin mölli tasoiseen ryhmään, mutta meidät oli laitettu kisaavat/kisavalmiit ryhmään. Näin saatiin tasaiset ryhmät. Se tuntui kyllä jännittävältä :) Mutta hyvin me siellä pärjättiin.

9-11 meillä oli Alman koulutus n. 10 min / koirakko. Almalla oli aika kiva pätkä. Siinä tehtiin serpentiiniä ja välistävetoja. Nämä sujui meiltä aika hyvin, vaikkei niitä ihan kauheasti ollakkaan tehty. Rataan tutustessa mietin kahta putkea vierekkäin vaikeana kohtana, mutta Dana osasi hienosti hakea oikeaan putkeen. Lähdöissä istui nätisti ( tehtiin takaakiertoina ) mutta silti ! Taas suoralla putkella jäin pahasti jälkeen ja en ehtinyt seuraavalle hypylle ohjaamaan, jolloin Dana pyörähti ympäri ja joksi minua vastaan. Pitää painottaa sille eteen - käskyä ja irtoomista. Voin itse sitten sillä välillä opetella JUOKSEMAAN ! :D
Almalta sain vinkiksi: Takaapalkkaamista lähtöihin leluilla ja välillä esim. vapautus takana olevaan putkeen. Ohjaa rauhallisemmin ja juokse silti lujaa ! :)
Alman koulutuksessa oli kiva olla, sillä hänellä on myös shelttejä. Alma sanoikin minulle, että moni haluaisi tollasen shetlantilaisen kuin Dana.



Tämän jälkeen oli lounastauko 1h. Ja siinä ehtikin tutustua muihin junnuihin. Mukavaa jutustelua riitti laidasta laitaan. (11-12)

Tämän jälkeen oli tunnin luento aiheesta Millaisia asioita koiran kanssa voi treenata ilman agilityesteitä ja miten parantaa koiran ja ohjaajan suhdetta. Luento oli mielenkiintoinen, vaikka itse jo monet asiat niistä tiesinkin ja ollaan Danan kanssa kokeiltu/opeteltu.

13-15 Oli Markon koulutus samat 10 min/koirakko. Markon rata oli yhtä pyörimistä :) Minulle se tuntui vaikealta, koska en hallitse omia askeliani näköjään kunnolla :) Kokeiltiin jaakotusta ja Markon sanoin hyvät tiukat käännökset siinä tuli. Kokeiltiin myös pitkää valssi pätkää. Maro piti aina aloituksissa Danasta kiinni, tällä varmistettiin ettei se varasta lähdössä. Päivä oli kuitenkin aika pitkä, niin ei viitsitty kiusata sitä :D ! Markokin sanoi, että Danasta tulee vielä super kisakoira kunhan vain saadaan ohjaukset ja muut esteet valmiiksi + tietty se lähtemisongelma.



Sain kyllä olla koko koulutuspäivän hymyssä suin ja ylpeä mun pienestä karvapallosta <3! Iso kiitos Linnealle joka järjesti koko päivän.





En nyt millään jaksanut videoita ladata ja ratapohjia ei saatu s-postiin, joten en niitäkään nyt saa tänne :( Mutta toivottavasti jotain käsitystä treeneistä tuli :)