Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Treenamisen alkeita ja edistystä !

Treenattiin pari viikkoa takaperin hieman seuraamista. Ei olla tehty sitä kunnolla sitten viime vuoden. Se sujui ihan hyvin ja neiti keskittyi ihan hyvin. Juuri ennen tätä Dansu sai riehua vapaana juosten, hakien palloa ja keppiä. Samalla otin siitä kuvia. Sivulle istuminen on vielä hieman hakusessa. Ihan hyvin se aina välillä tulee sivulle, mutta jää aina liian taakse tai sivuun vinosti. Meillä on toi tokon harrastaminen jäänyt kokonaan pois. Täytyypä ottaa talven jälkeen kunnolla tokoa.



Treenataan myös ahkerasti takaakiertoja milloin minkäkin avulla. Agility treenit on mennyt hieman surkeissa merkeissä. Viimeksi treenaminen loppui kyyneliin kun alkaa toivo ja keinot loppua kesken ton lähtö ongelman kanssa. Sain sen onneksi videolle. En tiedä miten itse pitäisi toimia enkä tiedä mitä pitäisi tehdä en ole siihen saanut mitään hyviä/kehittäviä vinkkejä. Olen harkinnut jo lajin lopettamista, ehkä vielä voisi vapaatreenailla mutta en tiedä. Toivottavasti keksitään jotain. Muuten neiti on työskennellyt moitteettomasti ja vauhtia on tullut reilusti (ehkä vähän liikaakin ) lisää. En meinaa enään pysyä perässä. Tällöin syntyy ohjaus virheitä ja Dana ei vielä irtoa tarpeeksi, joten menee vaikeaksi. Videolta vasta huomaan, että juuri kun lähden liikkeelle niin Dana varastaa, enkä huomaa/tajua sitä silloin lähtö vaiheessa.









Täytin keskiviikkona 18 vuotta ! Oltiin juhlimassa kavereiden kanssa helsingin ja tikkurilan yössä ! Oli ihanaa päästä kuuntelemaan hyvää musiikkia ja tanssimaan !


Alotin myös autokoulun ja huomenna on ensimmäinen ajotunti. Saas nähä mitä siitäkin tulee. Oon Hyvinkään Ajo-Opistossa. Teoriatunnit on ollu tähän asti ainakin kivoja ja meillä on hyvät opettajat. Oon myös opiskellut netistä aika paljon, toivottavasti pääsen kokeista sit jossai vaihees ekal läpi :)


Ei muuten päästykkään sinne Hyvinkään epiksiin. Toivotaan, että edes joskus. Toiset epikset jo sivu suun.