Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uinti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uinti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. maaliskuuta 2016

reeniä reeniä

Oltiin viime sunnuntaina Kompassilla kursseilemassa. Kurssi oli Toko painoitteinen ja siinä harjoiteltiin paikkamakuuta ja seuruuta.

Dana oli innoissaan kun pääsi pitkästä aikaa ihan oikealle kurssille. Yleensä vaan mun kanssa touhuaa ilman häiriötekijöitä.

Dana seurasi mukavasti ja oli hienoa katsekontaktiakin mukana. Heti kun katse hiipui niin lopetin seuruuttamisen ja jatkettiin kun kontakti oli taas mukana. Ihan pienissä ja lyhyissä pätkissä tehtiin treeniä.

Paikkamakuut sujui ihan kivasti ja ihan vaan muutaman kerran niistä noustiin ennen lupaa. Tehtiin myös häiriö paikkamakuuta. Kouluttaja taputteli käsiä, heilutteli leluja ja juoksenteli yms. Dana pysyi tässä yllättävän hyvin paikoillaan :)

Treenattiin myös sitä, että oltiin neliössä ja kaikki antoi koiralle käskyjä; istu, maahan tai seiso ja koiran piti osata reagoida vain oman ohjaajansa käskyihin.

Eilen oltiin Sportti hurtalla treenaamassa odottamista kun muut treenaa ja Dana oli melkein koko ajan haukkumatta ja odotti hienosti paikallaan. Lopuksi vielä uintia ja Dana haki palloa todella hienosti ja on kyllä huomattava ero tapahtunut sitten viime kerran. Myös Demi odotti hienosti kentän laidalla kun muut                                                                                             treenasivat ja polskuttelukin oli hyvän näköistä!

Kuvat otettu eri treeneistä :)

tiistai 5. toukokuuta 2015

Mitä meille kuuluu nyt ?

Dana on oppinut ottamaan pallon vedestä. Hieman vielä on jännää, mutta kyllä se sieltä sitten suuhun tulee ja sitten mennäänkin jo hirveetä vauhtia takaisin rampille :) ! Tänään oltiin sellanen 30min uimassa ja Danalle heiteltiin Katjan kanssa vaikka mitä leluja. mutta vain pieni pallo kelpasi suuhun laitettavaksi. Oon niin ylpeä mun pienestä soopelista <3

Keijukorva <3
Eilen oltiin Katjan ja sen sheltin Ruffen kanssa vuosaaren huipulla lenkkeilemässä tunnin verran. kyllä tuli hiki ja huomas että tarttee enemmän käydä lenkkeilemässä metsissä ja tollasissa ns. haastavissa maastoissa. Meillä usein lenkkeillään vaan metsäpoluilla, hiekka ja asfaltti teillä. Mutta täytyy sitä autoa käyttää ja ajaa johonkin hyvään lenkkimestaan tai sitten Katjalle niin saa lenkkiseuraa ;)




Varasin Danalle Viikin yliopistolliseen eläinsairaalaan 19.5 ajan ortopedi Pauli Keräselle. Danan selän oireilun takia. Toivottavasti saadaan samalle päivälle virallinen polvitarkastus. Myöhemmin kesällä sitten uudestaan silmätarkastukseen ja sydänkuunteluun ehkä.


Dana on kovasti aloittanut tuota painonpudotusta, mamma ei niinkään ;) Danan lähtöpaino oli 8.6kg ja nyt 7.4kg !! :D JES ! Vielä on pudotettavaa mutta kyllä se siitä tippuu.


 Ennen ruokittiin kokonaan raakaluilla ja lihoilla, mutta nyt kuvaan mukaan on astunut nappula! Kokeillaan Jahti&Vahti kevyttä ja se on sitten tukena painonpudotuksessa.


 Nyt kun kovasti on lukenut barffauksesta ja siitä mitä kaikkea pitäisi tietää niin alkaa hiukan pelottamaan saako koira kaiken mitä tarvitsee. Tämän takia syötän 50/50 ruokintamallilla ainakin jonkin aikaa. Katsotaan miten se sopii Danalle ja sitten mietitään jääkö se pysyväksi vaihtoehdoksi. Monet varmasti ajattelevat että miksi syötän jotain paskaa Jahti&vahtia, mutta se on hyvää! Kannattaa tutustua tuoteselosteeseen ennenkuin tuomitsee. Halpaa ja hyvää. Ainut miinuspuoli on, että nappula on aika isokokoista.




Ostin Katjalta Dansulle valjaat ! Noi on ihan sika ihanat <3 Ne sellaset "pinkit" ois kyl enemmä meille ;) Mutta noissa on mukava lenkkeillä.


Oma valmistuminen lähestyy ja mulle on aika ihana valmistujaislahja tulossa, minkä tosin itse maksan ;) Mutta siitä sitten lisää kun ollaan lähempänä ajankohtaa ;) 

Hyvä ruoka ja uintia, sitten nukkumaan :)

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kevättä rinnassa

Danan kanssa ollaan alettu lenkkeilemään ihan tosissaan :) Arkisinkin kaivetaan aikaa vaikka kiven alta pidemmille lenkeille. Tänäänkin aamulla aloitettiin päivä 8 aikaan 1,5h metsälenkillä. Ihan mieletön auringon paiste !


Käytiin Katjan kanssa Uutelassa lenkkeilemässä Danan ja Ruffen kanssa, ihanat maisemat koristivat koko lenkin ajan :) Lenkkeily on tylsää ja ahdistavaa jos kävelee koko ajan asfaltilla. Autolla kun lähdet merenrannalle tai isoon metsään lenkille niin kyllä tuntuu heti paremmalta! Jotenkin mieli virkistyy ja maisemia ihastellessa ajankulu unohtuu kokonaan :) 


Mentiin lenkin jälkeen ihanaan ranta kahvilaan. Sieltä sitten Ruffen. Leevin ja Danan voimin mentiin Sportti Hurtalle vähän treenaamaan. Danan kanssa tutustuttiin rally-tokoon :) Laji on todella mielenkiintoinen ja Danakin näytti siitä kovasti tykkäävän. Aivan varmasti aletaan tätä lajia treenaamaan ja otetaan tämän vuoden tavoitteeksi meidän ekat rally-toko kisat ! 


Agility on nyt jäänyt kokonaan sellaselle hauskuus harrastus tasolle. Ei tähdätä kisaamaan ja ei tehdä mitään rasittavia esteitä. Doboa aletaan tekemään kotona kun on toi pallo ja kirjakin jo valmiina ja pohjalla yksi alkeiskurssi. Selkää ollaan hoitamassa ja pitäisi varmaan varmuudeksi käydä kuvauttamassa Danan selkä. 


Kokeiltiin myös juoksumattoa, Dana tykkäsi siitä eikä arastellut yhtään. Jos namit ei ollut tarjolla niin neiti unohti kävellä eteenpäin ja melkein aina tipahti sieltä. Mutta muuten meni ihan hyvin, yhden kerran tipahti mutta nousi heti takaisin jatkamaan. Reipas likka <3

Treenien jälkeen mentiin hetkeksi pulikoimaan, Danaa ei tarvinnut enään patistaa veteen vaan tuli aika hyvin pelkän kutsun avulla. Neiti ui todella hyvin ja nautti polskuttelusta :)!

Sunnuntaina oltiin messuilla (PetExpo) ja Dana putsasi lasten naamat perusteellisesti. Oltiin siis Etelä-Suomen shelttien ständillä. Kovasti sai kehuja turkistaan, kehuttiin jopa erinomaiseksi. Dana siis oli kesällä ajettu kaljuksi ja nyt sitten on kasvanut ihan sika hieno turkki<3 Just sopiva, ei liikaa eikä liian vähän. Mätsäreitä aletaan taas harrastelemaan :)

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Elämä raiteilleen !

Oltiin Danan kanssa siellä osteopaatilla ja sen jälkeen hieronnassa :) ! Vihdoin aletaan laittaa selkää kuntoon ihan kunnolla. Danan elämää selkävaivat ei ole haitannut ainakaan näkyvästi. Venytykset tekee normaalisti ja tykkää liikkua :) 


Näistä hoidoista on jo muutamat viikot takana ja olen täällä Espanjassa työssäoppimassa niin piti Katjalta kysyä mitä danasta sanottiin. Mulla on niin huono muisti.

Osteopaatti:

  • " Ranka kokonaisuudessaan jumissa, takapäässä selittämättömät kipukäytökset - ei yksiselitteistä syytä. Kehoitus hierojalla tsekkaamaan olisiko vain lihakset tosi jumissa > siitä takaisin osteopaatille 3-4 krt hieronnan jälkeen."
Hieroja:
  • "Ranka reagoi voimakkasti, takapää pisti kunnolla hanttiin aluksi. Laserilla parempi. Takapää pistänyt muunkin kropan jumiin. Neuvoksi kuuriluontoisesti hierontaa pienin väliajoin, osteopaatti ja takaisin hierontaan. Remmilenkkeilyä reippaasti ravissa, lyhyitä aikoja vapaana epätasaisessa maastossa. Painon pudotus niin ranka saa hengitystilaa."


Nyt aletaan lisäämään liikuntaa rutkasti lisää. Kunnon metsälenkkejä ja uimista. Kunhan selkä kuntoutuu niin aletaan taas harrastamaan kaikennäköistä. Tällä hetkellä kiinnostaa rally-toko. Doboa tehdään viikkosuunnitelman mukaan tässä hoidon lomassa. Saatiin hierojalta myös venyttely ohjeet, joita tehdään. Pitäisi myös ostaa kauratyyny kotiin jolla lievittää kipuja, auttaa myös pitämään lihakset rentoina. 

Olen tosiaan tän maaliskuun ajan täällä Espanjassa työssäoppimassa ja laitan tonne ylös missä on noi meidän esittelyt niin linkin mistä voitte lukea mun työssäoppimisesta täällä Espanjassa koirien parissa. Dana on äitillä hoidossa ja ikävä on kova ! 



Voitettiin Mushilta 4 pussia vaistoa, saatiin eniten tykkäyksiä :) Mutta Mushin raati valitsi voittajat joten tykkäyksillä ei ollut merkitystä. Maukkaalta voitettiin yleisöäänestys ja voitettiin 36kg ruokaa, siis 3kk safkat maukkaan mukaan ;) Meillä noi kestää varmasti pidempään :D ! Iso kiitos Sportti Hurtalle kun saan lainata teidän pakaste tilaa :) !

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Selkä kuntoon!


Danalla on ollut vähän selkäongelmia lähiaikoina, itse niitä olen yrittänyt lievittää hieromalla ja muutaman kerran ollaan hierojallakin käyty. Syy miksi olen koko ajan lykännyt osteopaattia niin on se, ettei Dana viihdy kyljellään makaamisesta(tiedön typerä syy). Olen ajatellut opettaa sen ensin siihen ja saada sen rentoutumaan jotta hoidosta tulisi paras mahdollinen hyöty. Edistystä on tapahtunut hurjasti, mutta ei vieläkään mitään täydellistä rentoutumista havaittavissa. MUTTA varasin nyt osteopaatti ajan Hanna Kiviselle 11.2 keskiviikkona. Jännittää miten se menee ja onko hoidosta miten apua, ja mitä kaikkea hoidossa paljastuukaan Danasta. Toivottavasti siellä on vain pikkuisia jumeja mitä saadaan hoidolla kuntoon, eikä mitään suurempaa. Osteopaatin jälkeen jatketaan hierojalle parin viikon päästä ja katsotaan mitä sitten tapahtuu. Innolla odotan kyllä näitä hoitoja vaikka rahaa niihin menee, ja vielä kun viimeisiä kuukausia opiskelen niin raha ei puussa kasva. Nämäkin rahat otin pentu rahastosta :) Kesäkuussa aletaan sitten paiskimaan töitä :)!

Dana siis aristaa selkää jos siitä ns. puristaa. Muuten ei haittaa menoa, venyttelee etu ja takajalat normaalisti ym. 


Monet ovat ihmetelleet miksei olla harrastettu mitään, no rikkinäisellä koiralla en halua harrastaa ennenkuin se on kunnossa. Kyllä jokaisen pitäisi se ymmärtää. Minun mielestä se ei tee minusta huonoa koiranomistajaa jos en treenaa vaikka joka viikko koirani kanssa jotain. Ei kaikkien tarvitse painaa täysillä treeneissä ja kisata ym. Me harrastetaan täysin HARRASTEmielellä ja katotaan kisoja sitten vuosien päästä. Danalla ja mulla on ainakin agilityssä vielä ihan hirveesti opittavaa ja petrattavaa. Ensimmäisen koiran kanssa ja varmasti seuraavienkin kanssa tekee virheitä. mutta niistä oppii. Esim. seuraavan koiran kanssa agilityssä painotetaan heti lähtemiseen ettei sieltä varasteta ja kuumuminen kentillä nounou ! Myös odottaminen nätisti omaa vuoroaan kuulostaa taivaalliselta :) Näitä treenaan myös Danan kanssa. Neiti osaakin nämä jo jos ei ole häiriötä, mutta jos monta koiraa tekee aksaa ja haukkuu ym. niin ei tuu kyllä yhtään mitään :D

Ruffe & Leevi Gabin koirat
Dana ja hoitokoirani Dante <3 Otettiin rennosti ennen päivän treenejä!
Nyt kun tiputetaan painoa pois ja saadaan selkä kuntoon, niin katsotaan palaako tämä kaksikko agi kentille. Jos selkä ei anna myöten niin me ollaan mietitty koiratanssia, doboa ja rally-tokoa. Koirafrisbee on kans Danan mielestä tosi kivaa. Frisbeeseen päästiin tutustumaan ekaa kertaa Etelä-Suomen shelttien järjestämällä leirillä. Oli todella mukavaa ja Dana nautti. Danahan on nopea oppimaan ja on ihanaa jos löydettäisiin meille sopiva laji.

Tässä vähän meidän ensikosketuksesta lajiin. Kokeiltiin siis ihan ENSIMMÄISTÄ kertaa ja neiti osas jo aika hyvin :D

Kauhea kaljurottani :) en tiedä kirjoitinko koskaan sen ajelusta mitään. Mutta Danaa puri toinen koira ja haava alueelta piti ajaa karvat pois niin ajettiin sitten kokonaan ku näytti niin pöljältä ja turkkikin oli vähän hapsottava sterkkauksen jälkeen. Nyt edellisessä postauksessa näitte eron, turkki on kasvanut aika paljon ajelun jälkeen ! Siis isompi turkki tullut :) Ikinä en kyllä enää koiraani aja :)
Mulla on nyt ollut aika paljon kiireitä mm. muutto omaan kotiin, valmistuminen toukokuussa, hirveesti tehtäviä ja kokeita, espanjaan koko maaliskuuksi, pitäisi saada oman alan töitä ja kaikkea muuta mahdollista, kunhan valmistun ja saan vakituisen työn niin eiköhän me jo harrastella enemmän ja saada treenit aikataulutettua hyvin. Ei tarvitse käyttää vapaapäiviä lukemiseen tai tehtävien tekoon. Pitkiä lenkkejä harrastetaan ja käydään sunnuntaisin usein Sportti Hurtalla uimassa ja treenaamassa.Uimisessa Dana on jo edistynyt, viime sunnuntaina melkein haki jo pallonkin vedestä ( yleensä vaan ui ja vilkaisee palloa) 

Vanha kuva
Itellä on kans selkä ihan jumissa, mutta eihän sitä itselle raaski hierontoja maksella. Se on vaan niin jännä miten koiralle kyllä makselee kaikenlaista, mutta itselle ei sitten mitään :) Usein ihmisillä on tapana unohtaa oma hyvinvointi ja keskittyä vain toisen hyvinvointiin. 

Toivon ettei kirjoituksesta aiheudu nyt mitään paskamyrskyä! :) 

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Tunteenpurkauksia ja uuden oppimista

Ollaan Danan kanssa käyty Helsingin Koirauimalalla muutamia kertoja ja ollaan saatu huima edistys aikaan ! Eilen Dana jo pienen avustuksen avulla uskaltautui uimaan itsenäisesti. Seurasi mua hienosti ja teki upeita käännöksiä vedessä :) 

Dana ei ikinä ole uskaltautunut edes yrittämään ottaa jotain lelua suuhun vedessä. Eilen kuitenkin se uskaltautui yrittämään muutaman kerran ottamaan palloa vedestä. Kun suuhun ehkä meni vähän vettä, niin neiti säikähti sitä niin, ettei enään halunnutkaan ottaa palloa vedestä. 

Aiemmilla kerroilla Dana on haukkunut melkein tauokoamatta altaan reunoilla mutta eilen oli hiljaa ja oli TOOOSI pätevä myös aksa kentän odotustilassa. Kokeiltiin Thundershirt - paitaa. En kokenut sitä hirveän hyväksi, mutta olikin ekaa kertaa päällä. Ehkä sitten ensikerralla on parempi vaikutus ja ken tietää jos se vaikka alkaisikin auttaa niin paljon, että haukkuminen loppuisi kokonaan ! :) 
(kännykkälaatu joten ei niin hyvä) Myöhemmin sitten kunnon videomateriaalia.

Eilen agilityssä otettiin ikävästi takapakkia ! Odotusalueella sain Danan melko hyvin rauhalliseksi ja hiljaiseksi  Dana teki alussa niin hienosti ja korjattiin virheitä hyvin. Sitten tapahtui se mitä yleensä mutta tuhat kertaa pahemmin, tai ainakin se tuntui siltä. Dana juoksi ympäri treenialuetta ja haukkui kuin hullu. Ei ottanut muhun mitään kontaktia kun yritin sitä huudella takaisin ja tehdä itsestäni paljon kiinnostavamman kuin siitä toisesta koirasta siellä aidan toisella puolella. Dana siis kiipesi aidan vierellä olevalle keinulle ja meinasi sieltä pariin otteeseen hypätä toisen koiran puolelle. Tässä vaiheessa mulla jotenkin meni yli ymmärryksen ja itkuhan siinä tuli. En tiedä onko muilla ollut vastaavia ongelmia, mutta jos on NIIN OLKAA KILTTEJÄ JA AUTTAKAA MEITÄ ! Kuulostaapas kauhealta, mutta kaikki neuvot ja kikka kolmoset on nyt todella tarpeen. Olen ihan valmis kohta luopumaan ainakin treenipaikastamme en ehkä kokonaan agilitystä jos muutosta ei tapahdu (en odotakkaan, että se tapahtuisi samantien).

Tuntuu vaan niin turhalta harrastaa agilityä kun mitään muutosta ei tapahdu ja koira kuumuu entisestään. Hiomiseen sillä ei riitä hermot, haluaa koko ajan tehdä ja mennä! Agilityssä aina oppii uutta, koira ei KOSKAAN ole kaikenosaava ja täydellinen agilitykoira. En odotakkaan, että kaikki tapahtuisi sormia napsauttamalla tuntuu vain, että koko ajan otetaan vaan lisää ja lisää takapakkia!

Treenit meillä on joka toinen tiistai, joten en tiedä onko treenitaukokaan paikallaan.


Olen miettinyt monet keinot ja konstit läpi, mutta tuntuu ettei mikään auta. Teiltä lukijoilta olenkin jo saanut paljon neuvoja ja arvostan niitä todella paljon! Niillä vinkeillä ollaan päästy jo huimasti edistymään. Tiedän, että tarvitsen enemmän kärsivällisyyttä ja Danalle pidempiä PALJON PIDEMPIÄ lenkkejä. Nyt on vaan ollut kyllä sellaista vuoristorataa tämä elämä, autokoulua, koulua ym. Stressiä on ollut tosi paljon ja tunteenpurkauksia on tullut huomattavasti enemmän. Haluan tehdä Danan kanssa paljon pidempiä lenkkejä ja opettaa uusia temppuja ja doboilla. Minun täytyy vain löytää sille kaikelle aikaa. Älkääkä nyt käsittäkö väärin, kyllä me tehdään ja paljonkin, mutta ei riittävästi Danalle. Lenkkien pituutta päivän mittaan keertyy n. 1.30-2h

Huhhuh tulipas nyt avauduttua :) Ja vielä lopuksi, Dana on todella potentiaalinen ja ihana koira, haluan antaa sille todella paljon enemmän huomiotani. Toivon ettette nyt käsitä aivan väärin ja leimaa minua kauheaksi eläinrääkkääjäksi :) !