Joo eli oltiin tossa 30.6-7.7-12 Kreikassa siellä Falirakin alueella Calypso Beach - nimisessä hotellissa. Hotellilla on neljä tähteä ja oli todellakin tähtensä ansainnut.
Hotellin alueella oli lasten - ja aikuisten allas. Ranta oli aivan niiden takana. Pingistäkin sai pelata.
Hotellin ulko alueella toimi lounaspaikka, jossa syötiin lounasta ja sitten välipaloja ( juotavaa, jäätelöä, toasteja ja hedelmiä ). Siellä oli myös allasbaari josta sai erilaisia virvokkeita, suolaista naposteltavaa ja varsinkin ihania pirtelöitä :)
Hotellin sisällä oli mm. kuntosali, A la Carte - ravintola, baari, joitakin pikku putiikkeja, tietokoneita ja hieromatuoleja.
Ulkona oli sellainen lava, jossa oli JOKA ILTA jotakin ohjelmaa. Laulua, tanssia ja live - esityksiä !
Meillä oli upea näköala hotellihuoneemme parvekkeelta, suoraan allas alueelle ja merelle. Huone oli todella mukava, ja siellä oli amme.
Kaikista parhaiten muistan kuinka jännitin koneemme nousua kohti Kreikkaa. En nimittäin ollut matkustanut yli yhdeksään vuoteen ! Pelkäsin, että korvat menisivät lukkoon mutta onneksi ei mennyt :). Aamupala oli hyvää. Kun lähdimme paluumatkalle niin ruoka oli silloinkin hyvää. Menomatkalla leffana oli jokin lasten piirretty. Onneksi paluumatkalla oli joku teineille sopiva elokuva !
Oli ihanaa vain olla ja ottaa aurinkoa. Kuumahan siellä oli aamulla oli jo 27 astetta ja päivällä varjossa 35 astetta ja auringossa sen 40 astetta. Merivesi oli lämmintä ja sieltä oli kiva sukeltaa simpukoita. Tosin yksi simpukka osoittautuikin ravun kodiksi. Nostin simpukan pintaan ja sieltä tuli sakset esiin, koittivat nappasta multa sormen poikki.
Kävimme myös Falirakin keskustassa, Rhodoksella ja vesipuistossa. Yhtenä päivänä menimme riippuliitämään se oli niin upeaa, muistan sen aina. Meitä oli kolme vierekkäin, pikkuveljeni Jami ja hänen kaverinsa Tatu. Ne maisemat ja se hiljaisuus yläilmoissa tekivät ihmeitä.
Tässä vielä kuvia:
Joo ei oo meikkiä :)
Hotellilla tehtiin teema illallisia, joissa oli hauskoja ideoita.
Ostin nämä 9e ( palat ) oli feikkejä
Täysikuu oli 2 iltaa peräkkäin
Tässä me ollaan liitämässä
A La Carte, söin vuohenjuustoa marjahillolla, kreikkalaista salaattia ja kanaa riisillä ja jäätelöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti