Maanantaisin treenaillaan nykyään Sportti Hurtalla Rally-Toko kurssilla. Vuorotellen Danan ja Demin kanssa. Välillä toinen pääsee vain mukaan ja välillä esim ratatreeneissä vuorotellen.
Muutamat treenit jäänyt välistä kun olin Espanjassa siellä Esperanzalla auttelemassa.
Tätä treenailtiin viime maanantaina! Tytöillä oli ollut aika pitkä treenitauko ja ajattelin että mitenköhän sujuu treenit. Mutta treenit meni paremmin kuin uskalsin edes toivoa :) Treenailtiin ulkona asfaltilla ja stressasin meneekö koirat makuu asentoon kylmälle ja kovalle alustalle. Menihän ne! Danan seuruu oli hyvää ja kontaktiakin pidettiin. Haukkuminen oli todella vähäistä. Dana suoritti radan pistein 99/100 ( -1 hihnasta ) HELVETIN HIENOA !! Tästä innostuneena aloin suunnittelemaan kisoja ja nyt sitten pitäisi johonkin ilmoittautua :) kyllä se osaa, osaa se ihan oikeasti <3 span="">3>
Demi suoritti radan hyvin ja tietenkin palkkasin sitä usein ja istu kierrän koiran ympäri sujui ihan hyvin. Demi pysyi paikallaan kun sille jätin muutaman namin sen eteen. Olen ylpeä!<3 span="">Juhannusviikolla Gabin kanssa Ylöjärvelle Koirakoutsin järjestämälle Rally-Toko leirille.3>
lauantai 11. kesäkuuta 2016
Jotain pientä Espanjasta ;)
Ennen kuin olin lähtenyt Espanjaan olin katsellut Carmen kuvia Espen sivuilta. Salaa ihastellut tyttöä. Kun menin Espelle oli homma selvä heti! Tuon tytön minä haluan ja se sopii meidän lauman jatkeeksi todella hyvin.<3>3>
Carme on n. 5 vuotias Podenco Orito Espanjasta eli siis rescue koira. Carme tuli mulle Esperanzalta ja lensi kanssani samalla lennolla suomeen. Carme on todella rauhallinen koira, se ei hauku eikä vedä hihnassa. Mutta metsästysviettiä tytöltä löytyy jonka vuoksi en sitä pidä vapaana. Liinan ostin ja sen kanssa saa metsässä mennä ja joskus pellolla "vapaana" liina perässä. Kunhan saadaan luoksarit kuntoon ;)
Carme aluksi epäröi tyttöjä ja ei uskaltautunut haistelemaan kun taas D:t oli ihan innoissaan uudesta tulokkaasta. Kun pääsimme kotiin niin Carme tutki uuden kotinsa tarkkaan ja heti hyppäsi sohvalle ja sängylle ja oli kuin kotonaan. Carmesta näki että se on tyytyväinen ja sillä on nyt kaikki hyvin.
Dana oli aluksi vähän etäinen mutta Demi ja Carme vetivät rallia jo loppuillasta. Nykyään Dana pusuttelee Carmea ja välillä jopa innostuu leikkimään yhdessä.
Voipi olla että Carmestakin tulee Rally-Toko koira ;) Osaa se jo eteen istu - kyltin jotenkin :D
perjantai 18. maaliskuuta 2016
Fyssari #1
Tänään siiiiiis tänään vihdoinkin sain Dansun vietyä fyssarille. Oltiin Gabin kanssa Viikissä. Ihana Kirsti hoiti meidän kaikki kolme koiraa putkeen. Kevyt 3h tuli istuttua fyssarin lattialla. Pikku Demi sai jäädä vielä kotiin nukkumaan.
Dana rauhoittui hyvin ja antoi hoitaa itseään mukavasti. Danan oikean puolen lavan ja niskan alue jumissa. Lantion vasen puoli oli myös jumissa. Selkä oli vähän jumissa. Lantio oli eniten jumissa ja todella kivulias kun sitä yritti hoitaa.
Dana sai myös 4 akupunktioneulaa.
Jumppa ohjeeksi saatiin syvien lihasten treenaamista ja ristikkäisten jalkojen nostamista. Etutassujen alle pitää laittaa joku koroke ja siitä namin avulla venyttää esim. niskaa.
Varmasti mennään Kirstin luon uudestaan keväämmällä!
reeniä reeniä
Oltiin viime sunnuntaina Kompassilla kursseilemassa. Kurssi oli Toko painoitteinen ja siinä harjoiteltiin paikkamakuuta ja seuruuta.
Dana oli innoissaan kun pääsi pitkästä aikaa ihan oikealle kurssille. Yleensä vaan mun kanssa touhuaa ilman häiriötekijöitä.
Dana seurasi mukavasti ja oli hienoa katsekontaktiakin mukana. Heti kun katse hiipui niin lopetin seuruuttamisen ja jatkettiin kun kontakti oli taas mukana. Ihan pienissä ja lyhyissä pätkissä tehtiin treeniä.
Paikkamakuut sujui ihan kivasti ja ihan vaan muutaman kerran niistä noustiin ennen lupaa. Tehtiin myös häiriö paikkamakuuta. Kouluttaja taputteli käsiä, heilutteli leluja ja juoksenteli yms. Dana pysyi tässä yllättävän hyvin paikoillaan :)
Treenattiin myös sitä, että oltiin neliössä ja kaikki antoi koiralle käskyjä; istu, maahan tai seiso ja koiran piti osata reagoida vain oman ohjaajansa käskyihin.
Eilen oltiin Sportti hurtalla treenaamassa odottamista kun muut treenaa ja Dana oli melkein koko ajan haukkumatta ja odotti hienosti paikallaan. Lopuksi vielä uintia ja Dana haki palloa todella hienosti ja on kyllä huomattava ero tapahtunut sitten viime kerran. Myös Demi odotti hienosti kentän laidalla kun muut treenasivat ja polskuttelukin oli hyvän näköistä!

Kuvat otettu eri treeneistä :)
lauantai 6. helmikuuta 2016
Hampaiden huoltoa
Heips !
Eilen oltiin Demin kanssa Porvoon Avec eläinlääkärissä mihin menin poistattamaan demin peitsihampaan. Olimme eläinlääkärissä 8:40 jolloin sainkin tietää että Demillä onkin aika paljon puutoksia ja vikoja hampaissa. Tämä tuli minulle yllätyksenä koska olin sen käyttäny maitohampaiden poistossa toisella asemalla jolloin eläinlääkärin piti poistaa kaikki maitohampaat. Mutta ihan viimeisimpiin hampaisiin olikin jäänyt maitohammas. Eläinlääkärimme Chita oli aivan ihana ja todella osaava eläinlääkäri! Suosittelen kaikille joilla on tarvetta hampaiden hoitoon ;)!
Lähdettiin sitten Katjan kanssa ajelemaan kohti Helsinkiä ja jäimme odottelemaan tarkempaa hoitosuunnitelmaa kunhan röntgen kuvat oli saatu otettua. Kuvien ottaminen venyikin muutamalla tunnilla ja menimme muiden koirien kanssa 1,5h metsälenkille ja ai että kun oli kivaa ja raskasta tarpoa siellä lumihangessa :D Sopii hyvin mun elämäntaparemonttiin!
Kun Chita sitten soitti niin toinen kulmuri tietenkin poistetaan mutta toinenkin kulmuri joudutaan poistamaan koska se ei ollut vielä puhjennut ja röntgenissä näkyi että sekin tulisi kasvamaan peitsihampaaksi. Joten hampaiden tilanne oli sittenkin vähän huolestuttavampi. Eikä siinä kaikki, maitohammas tietenkin piti poistaa myös ja se oli juuresta vähän mädäntynyt. No ei siinä vielä kaikki huomattiin että Demiltä puuttuu kokonaan 4 hammasta. Eli Demiltä puuttuu nyt yhteensä 6 hammasta. On sanomattakin selvää ettei neitiä voi käyttää jalostukseen ja muutenkin Demi on aika pieni narttu 4,4kg ja tämä toki harmittaa minua koska Demi olisi varmasti ollut hyvä mami <3 p="">
Demillä oli myös hammaskiveä, siis 10kk koiralla ? :o. Se piti poistaa nukutuksen aikana, olen tästä todella ihmeissäni. Demi on saanut päivittäin Plaque Offia ja sillä on koko ajan luita tarjolla. Ostin heti hammasharjan ja toivon että hampaat pysyvät hyvässä kunnossa eikä lisää yllätyksiä tule!
Demillä tässä vielä maitohammas (joka poistettiin silloin ekalla kerralla). Tuolloin Demiin sattui ihan vietävästi kun sen suuhun koski ja heti kun hammas oli poistettu hampaita sai taas katsoa ihan rauhassa. Ell sanoi silloin että koirani on erittäin agressiivinen ja että hammas ei voi olla kipeä. Tuolloin olisi jo pitänyt osta kävellä ulos ovesta!
Tosiaan 2 viikkoa ilman kovaa pureskeltavaa :(
3>

Tämä on hetkeä ennen poistoa, en ota kuvaa siitä miltä suu nyt näyttää kun on vielä arka. |
Aikamoiset sapelihampaat |
ylhäällä maitohammas |
Hammaskartta |
Ikävää, mutta tälle ei mitään voi ja laskukin oli semmoset 695e mutta olisin uskonut että maksaa ainakin 800 niin kuin ensin arvioitiin. |
3>
Viikonloppu rallytellen
Päätettiin Katjan kanssa ilmoittautua Rally-Toko leirille ( 23-24.1) Ylöjärvelle ! Tämäkin postaus vähän myöhässä kun ei kone ole toiminut ja en jaksanut muiden koneilla kirjoitella :) Joten hirveästi ei tule asiaa kun en oikein muista mitä kaikkea me tehtiin :)
Perjantai iltana lähdettiin kohti Ylöjärveä ja mukana meillä oli vain meidän "vanhukset" Dana ja Rudolf, aivan niin kuin ennen vanhaan kun ei vielä ollut nuorukaisia Demiä ja Leeviä :) Nuoremmat saivat jäädä hoitopaikkoihinsa opettelemaan yksin olemista ilman kaveria ja vanhemmat pääsivät taas tekemään ihan vaan meidän kanssa ilman niitä nuorukaisia :)
Demi päätti aloittaa juoksunsa päivää ennen matkaa jonka takia hoitopaikka suunnitelmat muuttuivat lennossa. Lopulta kaikki meni kuitenkin paremmin kuin hyvin ja juoksut alkavat nyt olla lopuillaan.
No mutta itse asiaan,
Aamuthan alkoi perinteisesti kahvilla ja pienellä purtavalla.
Lauantain aamu alkoi Mika Jalosen luennolla joka kertoi Motivaation, keston ja suoritusvarmuuden rakentamisesta. Tämän jälkeen oli 1,5h koulutusta Mikan pisteellä jossa opeteltiin keskittymistä omistajaan ja liikkeiden suorittamista ilman koiraa ja koiran kanssa. Lähes kaikki tekivät eri tavalla koiran kanssa kuin ilman koiraa :D Danan kanssa harjoiteltiin keskittymistä enimmäkseen. Käskin Danan maahan ja laitoin ison kasan nameja sen eteen. Danan piti jaksaa ensin olla paikoillaan 3 sekuntia ja sitten tuli naksautus ja nami, vähitellen päästiin 15 sekuntiin mikä on Danalle kova aika olla haukkumatta kun muut treenaa joten kyllä olen ylpeä :)! Tätä jatketaan ehdottomasti kotonakin. Aina jos Dana haukkui laitoin käden namikasan päälle ja odotin niin kauan, että se oli hiljaa. Namin sai kun oli ollut sen 3 sekuntia hiljaa ja käsihän tietenkin nousi heti kun sain toivottua käytöstä.
Tämän jälkeen oli lounas.
Lounaan jälkeen menin Mari Kallion pisteelle jossa treenattiin seuruuta vasemmalla ja oikealla puolella. Tämän aikana huomasin, että Danan seuruu on itse asiassa aika kehno ja sitä täytyy ehdottomasti vielä työstää ! Helmikuun kisatkin saivat jäädä väliin, mennään kun ollaan taas täysillä mukana eikä vain puoliksi :D
Sitten oli kahvin aika :D Jokainen koulutus siis kesti sen 1,5h
Sitten oli Tiia Hämäläisen piste jossa harjoittelimme pyörähdyksiä ja puolenvaihtoja. Tehtiin mm. valkovuokkoa, tulppaania, pyörähdys vasemmalla puolella ja puolenvaihto oikealle jalkojen välistä. Kaksi ensimmäistä ovat mestariluokan kylttejä ja ne olivatkin jokseenkin haastavia.
Sunnuntaina päivä alkoi samalla tavalla mutta Krista Karhun luennoimana. Onnistuneen Rally-toko suorituksen koostumus. Kristaa oli kiva kuunnella ja opin luennolla paljon!
Tämän jälkeen Mari Kallion pisteelle jossa harjoiteltiin peruuttamista omistajasta pois päin ja ihan askeleita taaksepäin jossa koira peruuttaa sivulla (tämä oli vaikeaa!). Harjoittelimme myös takapään käyttöä jakkaran avustuksella :)
Sitten oli taas lounas ja lounaan jälkeen Krista Karhun ratatreeniä ja meinasi kyllä usko mennä! Danaa ei kiinnostanut yhtään siis ensimmäistä kertaa jouduin INNOSTAMAAN sitä tekemään asioita (oliko jo liian väsynyt vai mikä oli) ja meinasin kaksi kertaa lopettaa, mutta Kristan mielestä kannatti yrittää loppuun asti. No ei siitä hyvä fiilis jäänyt varmasti kummallekaan ei minulle eikä koiralle. Piti mennä vähän ulos kävelemään ja miettimään mitä tein väärin. Ehkä Dana tosiaan oli jo ihan loppu enkä ihmettele asiaa ollenkaan.
Tämän jälkeen oli viimeisen 1,5h kestävän koulutuksen vuoro ja se oli aika mukava semmoinen. Tiia Hämäläisen pisteellä treenattiin merkkiä, putkea ja hyppyjä. Merkkiä ei oltu koskaan tehty mutta Dana hoksasi sen nopsaan. Lopuksi mentiin hyppyjä 3kpl peräkkäin ja sitten putkeen. Hyvin Dana pysyi hallinnassa ja lopuksi vedettiin se sitten täysillä (aksaversiona) ja siitä jäi kummallekkin hyvä fiilis ja siihen oli hyvä lopettaa treenaaminen ! :D
No tulihan tätä tekstiä sittenkin ihan mukavasti ! :D pahoittelen ettei ole yhtään kuvia tai videoita :(

Kuukausi sitten
VIHDOIN! Koneeni toimii ja pääsen päivittelemään kuulumisia :)
Eli kuukausi sitten 6.1.2016 oltiin Katjan kanssa Koirakeitaan möllikisoissa Sporttikoirahallilla.
Osallistuttiin tietenkin ALO- luokkaan ja täällä sai palkata koiraa radalla josta -5 pistettä kokonaisvaikutelmasta. Halusin tietenkin palkata ja vahvistaa sen tekemistä myös jännittävämmässä tilanteessa kuin "kotikentällä tuttujen ihmisten ilman mamman jännitystä". Menin sitten turvautumaan siihen namiin ihan liikaa, joka mielestäni pilasi koko suorituksen.
Tässä video suorituksestamme:
- Lähdössä onneksi pysyi istumassa eikä mennyt maaten niin kuin Danalla on yleensä tapana tehdä.
- Varmistan namilla liikaa ja seuraaminen on aika kehnoa.
- Ekalla kyltillä en taas itse keskittynyt tehtävään ja suoritin sen väärin (tosin olin harjoitellessanikin lukenut sen koko ajan väärin :D )
- PUJOTTELU MENI TOSI KIVASTI ! Dana jopa katsoi minuun päin !
- Istumiset meni kivasti, muistaakseni ei edes haukkunut mitä tykkää myös tehdä. Mun omat askeleet oli AIVAN liian pieniä :D
- Syy miksi palkkasin Danan kun olin kiertänyt sen ympäri on se, että se välillä nousee ylös koska pelkää että astun sen hännän päälle.
- Ihan kivan näköistä seuruuta kuitenkin loppupeleissä :)
Virhepisteet:
-5 palkkaus
-3 uusiminen
-10 TVÄ (suoritin tehtävän väärin)
- 10 TVÄ (askeleet)

Ratapohja |

lauantai 16. tammikuuta 2016
2016
Tavoiteet vuodelle 2016 !
DANA:
- Silmäpeilaus (mennyt vanhaksi ja silmät vuotavat aika usein)
- Fyssari, selkäjumeihin helpotusta
- Hierontoja
- Rally-Toko tittelit RTK1 & mahdollisesti RTK2
- Mätsäreitä ja möllejä (rally ja mahdollisesti putkiralli)
- Kesällä uimaan ihan luonnon vesiin reippaalla mielellä ilman avustusta :)
- Jollekkin kurssille osallistuminen
DEMI:
- Peitsihampaan poisto
- Viralliset luustokuvat
- Mahdollisesti RTK1
- Mätsäreitä
- Lihaskunnon kohentaminen
- Kursseille osallistuminen
Vuosi vaihtui erittäin rauhallisesti viiden sheltin voimin ja ihanan Katjan seurassa :)! Demi ei noteerannut raketteja yhtään vaan nukkui sikeästi ja pahimpien paukkujen aikaan keskittyi luun syöntiin.
- Kursseille osallistuminen
lauantai 5. joulukuuta 2015
Koiramessut 2015
Tänään oltiin koirien kanssa Helsingin Messukeskuksessa Koiramessuilla "töissä". Oltiin Shetlanninlammaaskoirat ry:n ständillä kertomassa rodusta ja koirat olivat rapsutettavina.
Demille nämä olivat toiset messut, ensimmäiset olivat tänä vuonna Lemmikkimessuilla. Tytöt ovat kuin luotuja tähän hommaan, Dana rakastaa putsata ihmisten naamoja ja nauttii rapsutuksista ja Demi vasta opettelee tätä hommaa mutta on silti jo melkein champion ! Demistä pidetään kovasti sen pienen koon takia ja siitä otettiinkin tänään todella paljon kuvia ja moni sitä halusi minulta ostaa ja viedä mennessään :D
Monet olivat kiinnostuneita sheltistä rotuna ja useimmat kysyivätkin onko sheltti haukkuherkkä ja arka. Vastaukseni oli helppo ja yksinkertainen: Riippuu siitä miten sen kouluttaa ja sosialistuttaa. Toinen koiristani haukkuu ja toinen ei niinkään. Voin vain olla onnellinen ettei Demi ole oppinut Danalta haukkumista. Danalta myös alan ihan tosissani kouluttelemaan ajan kanssa haukkumista pois ja sitä saatiinkin tänään treenailtua ihan kivasti. Ständimme oli aika lähellä esiintymisareenaa joten taputukset kuuluivat hyvin. Dana on aina haukkunut kun joku taputtaa joten tälläkin kerralla alettiin haukkumaan. Se oli hyvää treeniä ja huomenna sitä päästään taas treenaamaan kun otan vain Danan mukaan messuille :)!
Huomenna luvassa siis pitkä messupäivä. Dana varmaan aika paljon häkissä lepäilemässä kun mamma käy shoppailemassa ja syömässä/kahvittelemassa :) Toki saa olla niin paljon rapsuteltavana kun jaksaa, mutta häkkitreeniä myös tarvitaan!
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
Kerta se on ensimmäinenkin
Tänään sitten päästiinkin jo korkkaamaan viralliset kisat! Aamulla heräsin 06:30 ja kisoihin lähdettiin kasin aikoihin. Kisapaikalla alkoi jännittämään ja meinasi usko loppua kesken kun Dana haukkui ja oli hieman levoton. Lopulta sain Danan kontrolliin lihapullien ja ihanan ystäväni/kouluttajani Gabin ansiosta. Kun Danan haukkuminen loppui niin pystyin itsekkin keskittymään paremmin.
Rataa ennen vähän treenailtiin radan ns. Ongelmakohtia ja ne sujui kohtalaisen hyvin. Yksi meille ehdottomasti vaikeimmista on liikkeestä maahan. Niin koomiselta kuin se kuulostaakin, kyllä koirani osaa maahan käskyn en vain tiedä mihin se taito katoaa rallyssä ilman avustusta :D. Toinen on koira maahan ja kierrä koiran ympäri siinä noustaan välillä ylös ettei mamma vaan astu hännän päälle. Ja kyllä parhaimmillaan olen treeneissä uusinut kyseisen kyltin jopa 12 kertaa!!! Danalla on myös taipumusta haukkua ja komentaa minua askelkylteillä.
Kisoihin lisähaastetta toi ehkä hieman yllättävästi tuttu ja turvallinen koti halli. Meille se (tai siis Danalle) tarkoittaa vauhdikasta menoa ja mammaa ei tarvitse kuunnella. Eli siis agilityä on tullut hallilla harrastettua useampaan otteeeseen silloin "ennen vanhaan".
Radalla askeleet eteen oli ensimmäisenä ja Danalla onneksi pysyi pää kasassa ja maahanmenot ja koiran kierrotkin onnistuivat hyvin :)!
Saatiin kaksi talutinvirhettä ja otettiin yksi uusiminen lisäksi menin sitten tyhmänä lähdössä lähtöluvan saatuani korjaamaan Danan asentoa josta tuli TVÄ. Toinen TVÄ tuli kun korjasin Danan asentoa vaikka se olisi ollut puhdas 0virhepistettä. Että ottaa pannuun oltaisiin voitu saada niin paljon paremmat pisteet. Pisteitä saatiin siis 71/100. No mutta tämä nyt oli tälläinen rimaa hipoen läpi suoritus, annatekoon anteeksi ohjaajalle tällä kertaa. Kokonaisvaikutelmasta tuomari Heikki Palosaari miinusti 4 pistettä haukkumisen takia. Tätäkin siis aletaan treenaamaan, alkaa kyllä jo tympimään tuo haukkuminen.
Jokaisessa "kisassa" olemme siis saaneet kaksi talutinvirhettä :D Ehkä asialle pitäisi tehdä jotain.
Lopuksi haluan vielä erikseen kiittää Gabiä meidän uudesta ulkoasusta ja ennen kaikkea kannustamisesta ja koutsaamisesta!! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)