sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kerta se on ensimmäinenkin

Tänään sitten päästiinkin jo korkkaamaan viralliset kisat! Aamulla heräsin 06:30 ja kisoihin lähdettiin kasin aikoihin. Kisapaikalla alkoi jännittämään ja meinasi usko loppua kesken kun Dana haukkui ja oli hieman levoton. Lopulta sain Danan kontrolliin lihapullien ja ihanan ystäväni/kouluttajani Gabin ansiosta. Kun Danan haukkuminen loppui niin pystyin itsekkin keskittymään paremmin.

Rataa ennen vähän treenailtiin radan ns. Ongelmakohtia ja ne sujui kohtalaisen hyvin. Yksi meille ehdottomasti vaikeimmista on liikkeestä maahan. Niin koomiselta kuin se kuulostaakin, kyllä koirani osaa maahan käskyn en vain tiedä mihin se taito katoaa rallyssä ilman avustusta :D. Toinen on koira maahan ja kierrä koiran ympäri siinä noustaan välillä ylös ettei mamma vaan astu hännän päälle. Ja kyllä parhaimmillaan olen treeneissä uusinut kyseisen kyltin jopa 12 kertaa!!! Danalla on myös taipumusta haukkua ja komentaa minua askelkylteillä.



Kisoihin lisähaastetta toi ehkä hieman yllättävästi tuttu ja turvallinen koti halli. Meille se (tai siis Danalle) tarkoittaa vauhdikasta menoa ja mammaa ei tarvitse kuunnella. Eli siis agilityä on tullut hallilla harrastettua useampaan otteeeseen silloin "ennen vanhaan".

Radalla askeleet eteen oli ensimmäisenä ja Danalla onneksi pysyi pää kasassa ja maahanmenot ja koiran kierrotkin onnistuivat hyvin :)!

Saatiin kaksi talutinvirhettä ja otettiin yksi uusiminen lisäksi menin sitten tyhmänä lähdössä lähtöluvan saatuani korjaamaan Danan asentoa josta tuli TVÄ. Toinen TVÄ tuli kun korjasin Danan asentoa vaikka se olisi ollut puhdas 0virhepistettä. Että ottaa pannuun oltaisiin voitu saada niin paljon paremmat pisteet. Pisteitä saatiin siis 71/100. No mutta tämä nyt oli tälläinen rimaa hipoen läpi suoritus, annatekoon anteeksi ohjaajalle tällä kertaa. Kokonaisvaikutelmasta tuomari Heikki Palosaari miinusti 4 pistettä haukkumisen takia. Tätäkin siis aletaan treenaamaan, alkaa kyllä jo tympimään tuo haukkuminen.


Jokaisessa "kisassa" olemme siis saaneet kaksi talutinvirhettä :D Ehkä asialle pitäisi tehdä jotain.

Lopuksi haluan vielä erikseen kiittää Gabiä meidän uudesta ulkoasusta ja ennen kaikkea kannustamisesta ja koutsaamisesta!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti