lauantai 20. lokakuuta 2012

Pöpö vierailulla ja pieneläinviikko

Pöpö oli meillä hoidossa ke-pe. Pöpö on mittelspitz narttu, 1,5 vuotias.  Dana ja Pöpö tulivat oikein hyvin toimeen. Pöpön kotona oli myös kolme kissaa. Ruokin myös ne.

Olen nyt pieneläinviikolla ja siellä on ollut oikein kivaa :) ! Aloitin 15.10.2012 kello: 16:15-18:00. Teimme viikottaisia hommia, ruokimme myös sateenkaariboan. Silloin joskus kun sitä jouduin ruokkimaan, niin uskalsin kyllä ruokkia sen, mutta en nostaa sitä wetboxista ruokinta-astiaan jne. Nyt sitten uskalsin :)!!! Se olikin ihan kivaa, eikä tuntunut yhtään pelottavalta. Tekisi mieli ottaa se uudestaan käteen ja käsitellä sitä enemmän (kärsin käärme kammosta ! ). Mutta valitettavasti sitä ei käsitellä kuin ruokinta aikoina. 

Aamu vuoroon menemme parini Even kanssa kello 06:00-07:45.  Päivisin yleensä 16:00-18:00. Viikonloppuisin saamme päättää, ja päätettiin mennä lauantaina ja sunnuntaina 09:00-15:00. Maanantain aamuna on vika kerta, jolloin mennään 07:00-08:45. Sitten vihdoinkin syyslomaa viettämään :) ! Meillä alkoi syysloma nyt perjantaina ja loppuu maanantaina 22.10.

27-29 päivä olen laivalla Tukholmaan päin mennään (= Siitä voisin ainakin tehdä yhden postauksen.

16.10 Oli mun SYNTTÄRIT. Täytin 17 v

Gemma pants
18.10 Oli kauppakeskus Willan avajaiset. (hyvinkää) Sinne tuli NEW YOURKER ! Joo sieltä ostin parit alusvaatteet. Kävin myös cubuksessa ja ostin siniset farkut. Ne oli alennuksessa -30 %. Oikea hinta 19,90e ja nyt 13,95.


Danalla taas vatsa ihan sekasin :( Annoin attapectiniä, toivottavasti auttaa !

Oltiin myös Willassa kumlakonditoriossa syömässä. Söin pekoni aurajuusto pastaa. 10,90 e

Rakastan sokerioravia !


 Papukaijojen suihkuttelua, sori en jaksanu kääntää :) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti