Nonni, nyt on käyty ensimmäisellä agility tunnilla :) Sitä on odoteltu. Just sain myös maksettua danan lonkka ja kyynär kuvat kennelliitolle, saa nähä millasina tulee takaisin. Lähti ainakin Lonkat vas A oik B kyynern 0.
Danan ilmotin siis agilityn A- kurssille, se on pienryhmä eli 4 koirakkoa meidän lisäksi. Ekalla tunnilla treenattiin pöytää, hyppyjä, keppejä ja putkea. Eli aika paljon uutta ekalle kerralle. Ennestään Danalle tuttua oli hypyt ja pöytä. Dana osaa jo hienosti yhdistää käskyn hyppy ja voin Danaa myös ohjailla käsimerkein ylittämään esteitä. Pöytä oli sinäänsä tuttu, näyttelyistä ja mätsäreistä. Ja paikallaoloa muutenkin treenailtu. Kepit olikin sitten AIVAN uusi asia. Mutta Dana ymmärsi heti mistä on kyse. Pujottelu vauhti oli jo hyvässä vauhdissa, ei vain seurannut kättäni vaan tajusi miten homma hoidetaan. Putkikin oli ihan uusi tuttavuus. Ensin Dana jäi toiseen päähän odottelemaan kouluttajan kanssa ja minä menin toiseen päähän. Silti vaikka kuinka huusin, niin Dana ei uskaltanut tulla. Dana nousi takajaloilleen ja pisti vastaan. Sitten kuitenkin rauhottui ja suostui tulemaan urheasti läpi. Toisella kerralla päästiinkin sitten juosten tuo putki läpi :) niin että itsekkin juoksin siinä vierellä, enään ei ollut mami putken päässä odottelemassa.
Seuraavaa agility tuntia odotellessa :) !
Mulla alko nyt kans pieneläinviikko, eli taas koululla kiinni viikonlopunkin :(. Mutta kivaahan se on hoidella eläimiä ja oppia uutta. Toki noi kuuden aamuvuorot vois jättää suosiolla väliin.
Viime viikon keskiviikkona meidät evakuoitiin meidän omasta asuntolasta toiseen kylmyyden takia... Hyvin oli taas säästetty noissa lämmityskuluissa loman aikana. Sisällä oli joku + 13 astetta. Ihmiset oli sisällä toppatakit päällä. Onneksi toisessa asuntolassa oli lämmin ja mukava tunnelma. Kyllä mä mielummin tossa asuntolassa asuisin, paljon kodikkaampi ja lämpimämpi kuin tuo missä vakituisesti asun.
Mukavaa päivänjatkoa kaikille !
Toivottaa Nea ja Dana
Moikkamoi! :) jäin selailee sun edellisiä blogikirjoituksia, ja totesin, että toi koulu missä oot nii vaikuttaa kivalta :) ite tässä just mietin, että kyl se on pakko hakee uudestaa opiskelemaa, ja toi on kyl ensisijanen vaihtoehto varmaanki! :) mut kuin suurella todennäköisyydellä sinne saa ottaa koiran mukaa? nimittäi se on sellanen ehdoton juttu mulle :) ja mitä kuuluu niihin valinnaisaineisii mitä voi valita? viittisitkö yhtää kertoa? :) kajaaniin ja kannukseen ois ideana hakee myös, mutta toi hyria menis ekalle sijalle ku niin paljon lähempänä :)
VastaaPoistaMoi :) Joo eli hyria on ihan mahtava paikka. Koiran saa aika varmasti ottaa mukaan. Täällä on asuntola johon saa ottaa lemmikkieläimiä. Valinnaisia eläintenhoitajilla on eläinaiheisina valitettavasti vain toi toko, koska muut on sitten pakollisia. Sitten valinnaisena myös liikuntaa, korujen tekoa, kädentaitoa ja auto kurssia ym. Tänne vaan täytyy olla tosi hyvä ka, että pääsee :) Meidän opoon voi olla myös yhteysessä, hän on tosi mukava. merja.immonen-joensuu@hyria.fi 040 485 0380
VastaaPoistaJees, kiitti tiedoista! :) Paljon sulla oli ka ku pääsit sinne? Toisaalta ei mulla vissiin mikää ihan surkee oo, ku pääsin Ypäjän hevosopistoonkin nyt syksyllä! ;D täytyy viel tutustuu ! :)
VastaaPoistamun ka oli 8,2
VastaaPoistaöö onhan valinnaisia muitaki kun toko? esim hevoskurssi,nautakurssi,etologia???
VastaaPoista