sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Vauhtia ja hauskoja hetkiä

Eilen oli agility kurssimme kolmas tunti. Oli oikein mukavaa, mehän ollaan A- kurssilla mutta tehdään jo B- kurssin ratoja kun ollaan niin hyvin edistynyt ryhmä kuulemma :) ! Omastakin mielestä kaikki koirat ovat edistyneet huomattavan nopeasti ja oppivat kaiken hienosti. Danasta näkee kuinka se nauttii agilitystä. Dana joskus innostuu hieman liikaa ja lähtee vetämään omia ratojaan. Mulla on se periaate ettei aloiteta mitään rataa/estettä ennenkuin pikkuneiti on hiljaa eikä hauku, toistaiseksi toiminut ihan hyvin eikä paljoa rataa suorittaessa ole haukkunut. 

Agility on aina ollut mielestäni oikein mukavaa yhdessäoloa koiran kanssa, sitten näyttelyiden ja mätsäreiden. Danasta toivoin näyttelykoiraa, mutta sitä siitä ei tullut turkkinsa ja kevyen rakenteensa vuoksi. Päätin että Danasta tulisi agility koira. Kotikoiraksi se sopii hyvin, mutta energiaa sillä on niin paljon että tarvitsee jotain missä purkaa sitä, mielestäni agility on siihen juuri sopiva paikka. 

Eilen harjoittelimme uutena asiana A- esteen. Danan mielestä se oli hieman jännittävä, sitä kiivettiin ylös ja sitten mamma katosikin näkyvistä ja ei nää yhtään mihin on kiipeämässä ? pääsekö sieltä turvallisesti alas vai mitä ? Dana siis alkoi hienosti kiipeämään ylöspäin ja kun itse juoksin toiseen päähän, se tulikin äkkiä takaisin alas ja juoksi perääni... Loppua kohden se sitten onnistui.

Teimme tunnin lopuksi rata- harjoittelua. Se meni jotenkin näin:

Hyppy- käännös - hyppy- A - hyppy - valssi- putki - hyppy - käännös - hyppy :) en oikein osaa selittää mutta mukavaa oli ja opittiin taas kaikkea uutta. Dana kuuntelee ohjaustani hyvin ja Danalla on hyvä vauhtikin, ties vaikka mentäisiin kisaamaan joskus :)) <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti