Oltiin eilen Danan kanssa keikkailemassa Hoivakoti Hopeassa Myyrmäessä.
Mentiin ihan luottavaisin mielin sinne ja hymyssä suin. Mukana oli kaksi muuta koiraa Danan lisäksi. Pikkukoiria kaikki.
Aulassa oli hiljaista ja kukaan ei ollut vastaanottomassa meitä. Niinpä mentiin sitten ylös ja etsittiin sieltä ihmisiä. Muutamia mummoja ja pappoja löydettiin ja niille mentiin juttelemaan.
Aluksi olin hieman hiljainen ja en oikein uskaltanut paljoa höpistä. Vanhukset rapsutteli Danaa ja minä vain kerroin Danan nimen, iän ja rodun. Niin ja sanoin päivää :)
Siitä kun jatkettiin matkaa niin oli jo paljon rennonpi olo ja pystyin jo juttelemaan vanhusten kanssa. Siinä istui muutama mummo ringissä pöydän ympärillä. Ihanan valloittavia persoonia:) ! Kaikki kehuivat Danaa rauhalliseksi ja suloiseksi koiraksi. Samoihin kysymyksiin tuli vastattua monta kertaa mutta se ei meitä haitannut :)
Oli ihanaa nähdä kuinka vanhukset nauttivat kun Dana antoi heille naamapesuja. Sain kuulla monen monta tarinaa heidän nuoruudestaan lähinnä ne oli koiratarinoita.
Yksi mummo pelkäsi koiria, mutta silti uskaltautui Danaa silittämään. Olin todella iloinen, että hän uskaltautui.
Dana oli sylissä rapsuteltavana ja hyvin se jaksoi tunnin verran miellyttää.
Katselkaapas näitä sivuja tarkkaan ;)
http://suomenkarvakaverit.fi/
Kun olette tarkastelleet silmänne pitäisi eksyä tänne :P
http://suomenkarvakaverit.fi/agilityprinsessasta-karva-kaveriksi
Meille tehtiin sivuille oma osio :) Hienoa !
Katselkaapas näitä sivuja tarkkaan ;)
http://suomenkarvakaverit.fi/
Kun olette tarkastelleet silmänne pitäisi eksyä tänne :P
http://suomenkarvakaverit.fi/agilityprinsessasta-karva-kaveriksi
Meille tehtiin sivuille oma osio :) Hienoa !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti