Näytetään tekstit, joissa on tunniste haukkuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haukkuminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Se mikä ei tapa vahvistaa

Eilisiin treeneihin mentiin varmalla, mutta leikkisällä mielellä. Päätin, että me pidetään vaan hauskaa ja treenataan pieniä pätkiä radasta. Tehtiin tästä radasta vain kohdat 1-7 ja 1-10. Kouluttajamme Katja piti Danaa lähdössä kiinni kun meidän takaakierto systeemi ei toiminut noin vauhdikkaassa suorapätkässä. Kun Dana oli jo tulossa niin minä olin vasta lähdössä. Jolloin minun oma vauhti ei riitä niin, että olisin koiran edellä. Menin kolmannen ja neljännen esteen väliin ja annoin Danalle lähtöluvan. Neitihän tuli todella nopeasti ja itse meinasin aina unohtua sinne esteelle, enkä lähteä juoksemaan kohti putken suuta. Onneksi kuitenkin tajusin sen kun Dana oli toisen esteen kohdalla. 

Irtosi putkeen ihan hyvin. Mun valssaus kohtaan 5-6 oli aina hieman myöhässä jonka takia Danan oli vaikea tajuta/irrota putkeen 7. Kuitenkin sinne aina pääsi ja sieltä sitten osasi hyvin hypylle nro. 8. Kohdat 8-10 meni hyvin. 


Radalla Dana oli aika pätevä :) ! Haukkui aluksi, mutta namien avulla sekin saatiin kontrolloitua. Radan aikana ei haukkunut. Pariin otteeseen yritti käydä mun käteen kiinni. Silloin automaattisesti huusin sille EI ja minun mielestä sana EI ei kuulu agilitykentille, koskaanhan ei ole koiran vika jos se jotain tekee väärin. Usein ohjaaja ohjaa väärin tai ei anna tarpeeksi selviä merkkejä minne mennä. Meilläkin Dana yritti mua napata kädestä kun en ehtinyt kunnolla putkelta 5 hypyn 6 ja putken 7 väliin. Dana hämääntyi ja ehkä siksi koitti minua napata ja haukkui, että miksi sä et ole oikeassa paikassa !


Odotusalueelle keksittiin Koirakoulu Kompassin sivuilta hyvä vinkki haukkumisen vähentämiseksi. HAJUTYÖSKENTELY ! Piilotetaan nameja ja koira saa etsiä niitä, näin koira käyttää nenäänsä ja keskittyy johonkin muuhun kuin haukkumiseen. Meillä tämä ainakin toimi tosi hyvin ja saatiin muilta ryhmäläisiltäkin kehuja. Olin ihan yhtä hymyä kun Dana oli hiljaa kentän laidalla niin kauan kun se sai nameja etsiskellä. Ennen ollaan tehty temppuja ja koitettu tokoilla. Se ei toiminut pitkään, jaksoi hetken keskittyä ja usein sitten keskittyminen herpaantui ja siitä ei tullutkaan mitään. Jatkossa ollaan pieniä hetkiä ennen ja jälkeen meidän treeni aikaa kentän odotusalueella. Loput ajasta autossa. Sitten kun siinä aletaan edistyä, niin saa neiti alkaa oleskelemaan häkissä kentän laidalla.


Viime treeneissä oltiin jo heittämässä pyyhettä kehään ja lopettaa koko ryhmässä treenaaminen. Onneksi sitä ei tehty vaan jatkettiin ja saatiinkin viime kerrasta paljon tsemppiä ja uutta innostusta oppia lisää. Kentällä kun meinasi mennä hermot kun Dana näykki mua ja juoksenteli aina siellä toisen kentän aidan vieressä niin vedin syvään henkeä ja kokosin itseni, jotten treenaa hermostuneena. Siitä tulikin hyvä fiilis ja se toimi erittäin hyvin. 

Näillä on hyvä jatkaa ja muiden ihmisten tsemppi auttaa meitä eteenpäin :)! Meillä on kyllä paras treeniryhmä ja kouluttaja :)!

Tehtiin muuten Katjalla keppejä ohjureilla ja sieltä välistä saatiin jo pari pois ja neiti teki ne tosi hyvin ! Kyllä me vielä kepit saadaan kuntoon :)

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Tunteenpurkauksia ja uuden oppimista

Ollaan Danan kanssa käyty Helsingin Koirauimalalla muutamia kertoja ja ollaan saatu huima edistys aikaan ! Eilen Dana jo pienen avustuksen avulla uskaltautui uimaan itsenäisesti. Seurasi mua hienosti ja teki upeita käännöksiä vedessä :) 

Dana ei ikinä ole uskaltautunut edes yrittämään ottaa jotain lelua suuhun vedessä. Eilen kuitenkin se uskaltautui yrittämään muutaman kerran ottamaan palloa vedestä. Kun suuhun ehkä meni vähän vettä, niin neiti säikähti sitä niin, ettei enään halunnutkaan ottaa palloa vedestä. 

Aiemmilla kerroilla Dana on haukkunut melkein tauokoamatta altaan reunoilla mutta eilen oli hiljaa ja oli TOOOSI pätevä myös aksa kentän odotustilassa. Kokeiltiin Thundershirt - paitaa. En kokenut sitä hirveän hyväksi, mutta olikin ekaa kertaa päällä. Ehkä sitten ensikerralla on parempi vaikutus ja ken tietää jos se vaikka alkaisikin auttaa niin paljon, että haukkuminen loppuisi kokonaan ! :) 
(kännykkälaatu joten ei niin hyvä) Myöhemmin sitten kunnon videomateriaalia.

Eilen agilityssä otettiin ikävästi takapakkia ! Odotusalueella sain Danan melko hyvin rauhalliseksi ja hiljaiseksi  Dana teki alussa niin hienosti ja korjattiin virheitä hyvin. Sitten tapahtui se mitä yleensä mutta tuhat kertaa pahemmin, tai ainakin se tuntui siltä. Dana juoksi ympäri treenialuetta ja haukkui kuin hullu. Ei ottanut muhun mitään kontaktia kun yritin sitä huudella takaisin ja tehdä itsestäni paljon kiinnostavamman kuin siitä toisesta koirasta siellä aidan toisella puolella. Dana siis kiipesi aidan vierellä olevalle keinulle ja meinasi sieltä pariin otteeseen hypätä toisen koiran puolelle. Tässä vaiheessa mulla jotenkin meni yli ymmärryksen ja itkuhan siinä tuli. En tiedä onko muilla ollut vastaavia ongelmia, mutta jos on NIIN OLKAA KILTTEJÄ JA AUTTAKAA MEITÄ ! Kuulostaapas kauhealta, mutta kaikki neuvot ja kikka kolmoset on nyt todella tarpeen. Olen ihan valmis kohta luopumaan ainakin treenipaikastamme en ehkä kokonaan agilitystä jos muutosta ei tapahdu (en odotakkaan, että se tapahtuisi samantien).

Tuntuu vaan niin turhalta harrastaa agilityä kun mitään muutosta ei tapahdu ja koira kuumuu entisestään. Hiomiseen sillä ei riitä hermot, haluaa koko ajan tehdä ja mennä! Agilityssä aina oppii uutta, koira ei KOSKAAN ole kaikenosaava ja täydellinen agilitykoira. En odotakkaan, että kaikki tapahtuisi sormia napsauttamalla tuntuu vain, että koko ajan otetaan vaan lisää ja lisää takapakkia!

Treenit meillä on joka toinen tiistai, joten en tiedä onko treenitaukokaan paikallaan.


Olen miettinyt monet keinot ja konstit läpi, mutta tuntuu ettei mikään auta. Teiltä lukijoilta olenkin jo saanut paljon neuvoja ja arvostan niitä todella paljon! Niillä vinkeillä ollaan päästy jo huimasti edistymään. Tiedän, että tarvitsen enemmän kärsivällisyyttä ja Danalle pidempiä PALJON PIDEMPIÄ lenkkejä. Nyt on vaan ollut kyllä sellaista vuoristorataa tämä elämä, autokoulua, koulua ym. Stressiä on ollut tosi paljon ja tunteenpurkauksia on tullut huomattavasti enemmän. Haluan tehdä Danan kanssa paljon pidempiä lenkkejä ja opettaa uusia temppuja ja doboilla. Minun täytyy vain löytää sille kaikelle aikaa. Älkääkä nyt käsittäkö väärin, kyllä me tehdään ja paljonkin, mutta ei riittävästi Danalle. Lenkkien pituutta päivän mittaan keertyy n. 1.30-2h

Huhhuh tulipas nyt avauduttua :) Ja vielä lopuksi, Dana on todella potentiaalinen ja ihana koira, haluan antaa sille todella paljon enemmän huomiotani. Toivon ettette nyt käsitä aivan väärin ja leimaa minua kauheaksi eläinrääkkääjäksi :) !




maanantai 2. joulukuuta 2013

Keep going !

Pahoittelut pitkästä postaus tauosta. Ei vaan yksinkertaisesti ole aika riittänyt. On ollut paljon kouluhommia ja salilla rehkimistä. Salilla olen käynyt maanantaisin ja torstaisin, lenkkejä teen joka päivä tietenkin Danan kanssa. Nyt olen sairastunut flunssaan ja vielä on huomiset treenit mietinnän alla. Salitreenit nyt ainakin jäänyt väliin tältä viikolta. 

Motivation

Danan kanssa agilityn treenaaminen on osoittautunut henkisesti raskaaksi. Olen joka treeneissä kiukkuisen itkuinen. Olen vihainen itselleni, kysyn aina itseltäni mitä olen antanut tapahtua kun koirani vain haukkuu eikä kuuntele minua. Haukkumis ongelmamme on nyt jatkunut kotiin ja lenkeille. Varsinkin jos joku pimpottaa tai koputtaa niin Dana sekoaa, se hyppii ilmaan ja haukkuu niin kauan, että näkee kuka ovesta tulee sisään. 

Treeneissä kun kuuntelen Danan haukkumista ja yritän parhaani mukaan siihen puuttua niin koen turhautuvani. Kaikki mitä teen tuntuu turhalta. Kyllä siinä tulee vedet silmiin ja paha olo. En ole yksiäkään treenejä kokenut milloin en olisi ajatellut lopettavani agilityn. En vain haukkumisen takia, myös lähtemisongelman ja ajanpuutteen takia. 


Huomenna olisi luvassa keinutreeniä, mikä olisi meille ERITTÄIN TÄRKEÄÄ ! Mutta tällä flunssalla taitaa kyllä jäädä väliin, täytyy katsoa vielä millainen olo huomenna on.

Meillä koulussa alkoi nyt suppea pieneläin kurssi ja olen aivan innoissani siitä ! 
Kurssi sisältää:
Koirat, Kissat, Piennisäkkäät ja linnut ja matelijat- kurssin.
Koirat kurssi on ehdottomasti se odotetuin kurssi koko opinnoiltani.

22-24.11.13 Olin töissä Lemmikki ja Elma- messuilla. Messuilla oli oikein kivaa ja perjantaina juuri ennen messujen avaamista minä lähdin ensiavun kautta Mehiläiseen röntgeniin kuvauttamaan vasemman jalan jalkapöydän. Ei siinä sitten mitään ollut. Anni, koulumme lehmä astui jalkani päälle ja minulla ei tietenkään ollut turvakenkiä jalassa. Olin siis Elmassa koluni Hyrian puolesta ja Lemmikkimessuilla Etelä-Suomen Shelttien pisteellä.


(Kuvat ovat viimevuodelta)

13.12 Minut ja Danan voi bongata Hyrian pisteeltä Helsinki Winneristä !



perjantai 1. marraskuuta 2013

Taikuutta ilmassa!

Viime tiistain treeneissä oli hyppytekniikkaa ja ohjaajan sijoittumisen harjoittelua. Meillä tietenkin sitä ainaista hermojen säästämisen harjoittelua ja sitä lähtemisongelman käsittelyä. Teiltä ihanilta lukijoilta sain hyviä vinkkejä lähtemisongelman poistamiseksi mm:
* Treenata paikalla olemista ihan yleisesti
     - Sujuu, mutta ei agilityesteiden/käskyjen kohdalla.
* Itsehillinnän ja kärsivällisyyden opettelua
   - Tätä lähinnä minulle :) Alkaa sujumaan jo ihan hyvin. Myös koiralle tuli niitä itsehillintä vinkkejä, näitä ollaankin jo treenailtu ennen ja nyt treenataan vielä enemmän ja useammin.
* Odottamiseen uusi käsky
   - En usko, että kokeillaan tätä. Toimii kuitenkin niin hyvin muuten.
* Yllätyksiä radalla
    - Tämä oli ihan hyvä, en vain tiedä miten sitä alkaisin toteuttamaan :)
* Jos haukkuu/varastaa lähdössä/radalla niin pois kentältä
   - Näitä tehdään itsenäisesti. Ei olla vielä kokeiltu
* Jos varastaa käy palkkaamassa rauhallisesti ja yritä uudestaan
   - Ollaan kokeiltu ja toimii kohtalaisesti. 
* Ohjatuissa tehkää lähdöt esim. Takaakiertona
   - Tätä me aletaan tekemään, en vain tiedä kokeilenko aina ensin sitä lähtemistä jos ei onnistu niin jatketaan takaakierroilla. Näitä ollaan myös joksus kouluttajan pyynnöstä tehty ja on mennyt ihan hyvin.
* Perusasioiden uudelleen opettaminen. Esim. Ruoan odottaminen ja ottaminen käskystä. Sinä menet ovesta ennen koiraa yms.
   - Näitä ollaan tehty ja Dana oli silloin samanlainen kuin nyt (haukkui kyllä vähemmän). Nämä päässeet unohtumaan, joten nyt taas laitetaan perusasiat kuntoon ja siitä on hyvä aloittaa.

Oikein iso kiitos teille lukijat mielettömistä vinkeistä ! Voin kertoa, että ne TOIMI ! Dana teki viime treeneissä hienoja lähtö suorituksia. Katja piti Danan karvoista hiukan kiinni, jos Dana varasti se tuntui epämukavalta. Dana yritti muutamia kertoja, mutta ei haukkunut paljoa. Nämä olivat minulle jo iso edistysaskel MUTTA ihan treenien lopussa halusin kokeilla lähtöä ilman, että ketään pitää kiinni Danasta. Ja arvatkaa mitä ????! DANA EI VARASTANUT EIKÄ SE HAUKKUNUT !!! Olen niin onnellinen ja muutamat onnen kyyneleethän siinä sitten tuli ja loppu ilta menikin iloisissa tunnelmissa. 




Vielä tätä lähtöongelmaa pitää hioa ja PALJON en usko, että ensi tiistaina Dana olisi niin hienosti lähdössä. Harmi etten saanut videolle sitä LOISTAVAA suoritusta kun neiti vaan istua pönötti haukkumatta hypyn takana.


Meillä on myös toinen järjetön ongelma, tämäkin tuotaa päänsärkyä ja liittyy agilityyn. Nimittäin Dana sekoaa odottaessaan vuoroaan kentälle. Kun Dana kuulee, että muut suorittaa niin se alkaa haukkumaan ja vinkumaan. Häkissä alkaa raapimaan kangasta ja on jo purrutkin häkin yläreunaan reijän. Jos joku osaisi näihin antaa vinkkejä niin tänne vaan ihan reippaasti. Kaikki neuvot ovat tervetulleita. 




Odotamme innolla seuraavia treenejä !
N&D